



Kuusipohja on toiminut jo vuodesta 1993 lähtien, ensin Joutsassa ja vuoden 2000 jälkeen Sysmässä Päijänteen rannalla.
Vuosien varrella tuotteet ovat muuttuneet, tilat kasvaneet ja koneet sekä laitteet parantuneet – mutta edelleen valmistamme kivoja, laadukkaita tuotteita kotimaisesta koivuvanerista ja akryylista.
Vanerit meille toimittaa Koskisen Oy ja kaikki muukin tuotantoon tarvittava, mitä suinkin voi Suomesta hankkia, on kotimaista. Varmaan jo arvasitkin, että kotimaisuus on meille tärkeää – kaikille tuotteillemme on myönnetty Avainlippu-merkki, josta olemme ylpeitä.
Omasta mallistostamme löytyy kattavasti esimerkiksi erilaisia pyyhemerkkejä ja -nipsuja, avaimenperiä, korvakoruja, kylttejä ja kakkukoristeita. Näiden pienempien tuotteiden lisäksi teemme mm. laatikoita suodatinpusseille ja mausteille, pannunalusia sekä avainnaulakoita.
Iso osa tuotteissa on personoitavissa, saat ne siis omilla teksteilläsi varustettuna.
Osallistumme joka vuosi ainakin Asuntomessuille heinä–elokuussa, syyskuussa Helsingin Messukeskuksessa Habitareen sekä Tampereella marraskuussa järjestettäville Suomen Kädentaidot -messuille. Toivottavasti tapaamme messuilla!
Messujen lisäksi löydät tuotteitamme verkkokaupasta sekä jälleenmyyjiltä ympäri Suomen.
Alta voit liittyä postituslistallemme – lähetämme muutaman kerran vuodessa sinulle tietoa uutuuksista ja tapahtumista, joissa olemme mukana.
Yrityksille teemme esimerkiksi avaimenperiä omalla logolla.
Myös uudet jälleenmyyjät ovat tervetulleita myymään suosittuja tuotteitamme!
Ota yhteyttä mervi@kuusipohja.com tai 040 7258 054.